METEORAN MAISEMISSA

Bussi starttaa aamutuimaan Párgaa ympäröivien kukkuloiden juurella. Mutkaiselta tieltä näen uuteen aamuun heräävän pienen kylän sekä merta silminkantamattomiin. Aamuauringon ensisäteet koskettavat tien viertä reunustavien yhä korkeammalle kipuavien kukkuloiden ja vuorten huippuja. En tiennyt, että manner-Kreikassa olisi näin henkeäsalpaavia maisemia jotka vilisevät nyt bussin ikkunasta, enkä saa nenääni irti lasista. Enkä tiennyt, miten upeita maisemia tulen vielä sen samaisen päivän aikana todistamaankaan. Olemme matkalla kohti Meteoraa, luonto- ja luostarialuetta Kreikassa, joka sijaitsee Thessaliassa Kalampákan kunnassa. Löysimme tämän kohteen täysin sattumalta selaillessamme tietoa matkakohteestamme maaliskuisena talvi-iltana. Emme aluksi uskoneet, että tuollainen paikka olisi edes olemassa, tai että tällaista paikkaa voisi löytää Kreikasta. Kuvissa näkyivät upeat, useita satoja metrejä korkeat kalliopylväät, joiden päällä sijaitsisi luostarirakennuksia. Nyt sitä kuitenkin istuttiin mukavasti bussin kyydissä, joka veisi meidät mutkittelevia vuoristoteitä pitkin tähän epätodellisen tuntuiseen paikkaan. 

Meteoran historia ja merkitys

Meteoran alueella sijaitsee useita ortodoksiluostareita, joista vanhin ”Suuren Metéoron luostari” perustettiin vuonna 1344. Ennen vanhimman luostarin syntyä, monet munkit asustelivat 1000-1100 -luvuilla erakkoina kallioiden luolissa. Osa erakkomunkeista asui luolissa vielä 1900-luvun alkupuolellakin. Kuitenkin 1300-luvulle tultaessa munkit tarvitsivat suojaa turkkilaisten valloitettua Thessalian alueen. Luostarit sijaitsevat varsin erikoisilla paikoilla, nimittäin jokainen alueen luostari on rakennettu hiekkakivipylvään päälle, joista suurimmat ovat yli 600 metriä korkeita. Luostarit toimivat silloin erinomaisina turvapaikkoina, sillä korkeille kallioille oli erityisen vaikeaa päästä – Ne olivat saavutettavissa vain pitkien tikapuiden tai vinssin ja nostokorin avulla. Meteoran alue on ollut vuosisatojen ajan eräänlaista rajaseutua ja alueelle ovat hyökkäilleet niin venetsialaiset, normannit, albaanit sekä jopa itse Napoleon. Vuonna 1809 pahamaineisen Ali Pashan joukot hyökkäsivät Meteoraan ja he tuhosivat useita 1400-1500-luvulla rakennettuja luostareita. Meteora on tätä nykyä osana Unescon maailmanperintöluetteloa, johon se otettiin sekä kulttuurillisien että luontoperustein. Yhteen Kreikan tärkeimpiin turistikohteisiin kuuluvaan Meteoraan rakennettiin kulkureitti siltojen, teiden ja kallioon hakattujen kivioportaiden avulla 1920-luvulla. Alue on myös suosittu kiipeilykohde satoine kiipeilyreitteineen ja kuvattiimpa siellä myös kohtauksia elokuvaan James Bond – Erittäin salainen.

Korkean paikan kammoisen painajainen

Tämän kaiken olinkin jo ehtinyt selvittää ennen kuin hyppäsimme bussiin sinä aamuna. En edelleenkään osannut kuvitella mihin sitä oikeasti olimmekaan paraikaa matkalla. Ajelemme pitkin serpentiinitietä jossakin päin Pindos-vuoristoa ja jokaisen mutkan kohdalla puristan bussin penkkiä rystyset valkoisina. Rukoilen kaikkia maailman jumalolentoja pitämään kulkuneuvon visusti tiellä, sillä pudotus on melkoinen. Miten aina löydänkin itseni sellaisista paikoista, jotka ovat todellista shokkihoitoa korkean paikan kammolleni? Lähestyessämme Meteoraa, näen ikkunasta nuo oudon muotoiset massiiviset kivipylväät. En tiedä onko kyseessä matkapahoinvoinnista johtuva kylmäävä hiki vai aito pelko kanssaeläjien puolesta, jotka pomppivat huoletta noiden korkeiden pylväiden päällä. Mutta odota vaan, siellä minä itsekin tulisin pian keikkumaan, viis veisaten korkean paikan kammostani! Henkeäsalpaavan uskomattomat maisemat Varlaámin luostarin tasanteelta vievät minut mukanaan ja unohdan täysin seisovani satojen metrien korkeudessa. Päivittelen matkakumppanilleni sitä, kuinka en koskaan ole nähnyt mitään yhtä kaunista ja vain vaivoin saan silmäni irti maisemasta tutustuakseni itse luostariin. Varlaámin luostarin ortodoksikirkon maalaukset ovat upeat ja tuossa pienen pienessä tilassa olisi viihtynyt vaikka kuinka kauan tutkien jokaista maalausta. Onneksi maltoimme katsella ympärillemme luostarissa, vaikka maisemat lyövätkin nuo maalaukset helposti. Luostarikierroksen jälkeen löydän itseni hyppelehtimästä juuri niiden kalliopylväiden päällä, joita olin aiemmin bussin ikkunasta hikikarpalot otsalla kauhistellut. Ehkä olin jo tottunut korkeuksissa olemiseen tai ehkä kalliopylväiden korkeus tuntui vain jonkinlaiselta optiselta illuusiolta. Enää minua ei kuitenkaan pelottanut.

”Heaven is under our feet as well as over our heads.” – Henry David Thoreau