EUROPE TRAVEL

POSTIKORTTEJA ROOMASTA

Miten sitä kuvailisikaan Italian pääkapunkia, rakkauden kaupunkinakin tunnettua Roomaa? Ensimmäisen kerran matkustin tuohon historian täyteiseen miljoonakaupunkiin vuosi sitten lokakuussa ja oletkin ehkä lukenut äiti-tytär -lomasta täältä aikaisemmin. Ihastuin Roomaan heti, sen mahtipontiset rakennukset ja krumeluurit basilikat ovat silmäkarkkia vanhan arkkitehtuurin ystäville. Kaupungin kadut uhkuvat historiaa ja joka puolelta johon katsoo löytyy toinen toistaan kutsuvampia kujia. Roomassa on myös se toinen puoli, joka näkyy etenkin kaupungin köyhemmissä osissa, joissa talojen julkisivut ovat rapautuneet ja kaduilla lojuu pistävän hajuisia roskakasoja. Turistialueilla talot ja niiden ympäristö saattaa olla paremmin hoidettuja, mutta siellä kiusaksi koituu lukuisat kaupustelijat, jotka yrittävät häikäilemättä myydä krääsää rannekoruista selfietikkuihin. Rooma ei siis välttämättä ole se kaikkien suosikkikohde, mutta minuun tuo kaupunki on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen.

Tällä kertaa matkasta teki erityisen se, että tutun ja turvallisen reissukumppanini ja partner in crime:n lisäksi mukanamme oli myös läheisiäni, joiden kanssa matkustus ei ole koskaan aikaisemmin ollut mahdollista. En ole eläessäni päässyt matkustelemaan ja nyt viimein sen ollessa mahdollista myös minulle, tuntui matka kaikista tärkeimpien ihmisten ympäröimänä erityisen merkityksekkäältä ja tärkeältä. Oli suorastaan ihanaa nähdä miten innoissaan matkasta myös läheiseni olivat ja kuinka uteliaasti ja ennakkoluulottomasti hekin tutkivat uutta ympäristöä. Ymmärrän nyt paremmin, miksi matkustaminen ja uusien asioiden kokeminen yhdessä rakkaiden ihmisten kanssa on tärkeää ja kuinka katkeransuloista on, että aiemmin se ei ole tullut kuuloonkaan.

Päivämme Roomassa sisälsivät tuhansittain ja taas tuhansittain askelia. Julkisilla kulkeminen tuntui turhalta, kun oli mahdollisuus tutkia uusia (ja vanhoja) katuja sekä kujia, jotka kätkevät sisäänsä mielettömät määrät historiaa. Päivän aktiviteetteihin kuului myös hyvää katuruokaa. Muun muassa Rooman parhaat pizzat löytyivät Pizzarium Boncista ja Trapizzinosta puolestaan löytyi maistuvia ”pizzataskuja”, joilla pienen pikkunälän sai selätettyä varmasti. Päiviin mahtui satoja valokuvia eri puolilta Roomaa ja myös uuden Polaroid-kameran testailua tositoimissa. Pienet sadekuurot eivät menoa paljoa hidastaneet. Vuoroin sateen ja auringon pilkahdellessa tutkimme kaikki Rooman tärkeimmät nähtävyydet Colosseumista Pantheoniin ja Fontana Di Trevistä Vatikaaniin. Vatikaanin museoissakin viihdyimme pitkän tovin, vaikkakin koko ajan lisääntyvät turistimassat ajoivat meidät sieltä pois tutkimaan rauhallisempia paikkoja. Iltaisin käperryimme selaamaan kaikkia päivän aikana ikuistettuja valokuvia ja suunnittelemaan seuraavan päivän aktiviteetteja. 

Roomalla on monet kasvot; se on historian kehto, tuhansien kotikaupunki ja jos minulta kysytään, se on yksi mielenkiintoisimpa kaupunkeja Euroopassa. Roomassa etsivä löytää ja löydettävää riittää itselleni vielä pitkälle tulevaisuuteenkin.

You Might Also Like...

6 Comments

  • Reply
    Pirjo TOivanen
    joulukuu 15, 2019 at 12:43 pm

    Upeat kuvat!

  • Reply
    Reeta
    joulukuu 17, 2019 at 2:09 am

    Upeita kuvia! Upea on Roomakin. Ja kuten sanoit, yksi Euroopan mielenkiintoisimmista kaupungeista. Olen käynyt sielläkahdesti ja voisin mennä taas! Upeita kirkkoja ja muuta arkkitehtuuria.

  • Reply
    Anne/ Matkahetket
    joulukuu 17, 2019 at 10:23 am

    Olen käynyt jo useamman kerran Italiassa, mutta Roomassa en vielä. Hienoja kuvia, pakko päästä joskus Roomaan!

  • Reply
    Sari / matkalla lähelle tai kauas
    joulukuu 17, 2019 at 10:46 pm

    Kerrassaan upeita kuvia Roomasta! Tuli ikävä Roomaan. Omasta reissusta sinne on jo 13 vuotta aikaa.

  • Reply
    Päivi / Mangostania
    joulukuu 20, 2019 at 11:24 am

    Hienot kuvat! Kaikista näkemistäni Euroopan kaupungeista Rooma on ykkönen – sinne on pakko päästä uudelleen! Pari vuotta sitten vietimme Roomassa unohtumattoman äiti-tytär-viikon. <3

  • Reply
    Merja / Merjan matkassa
    joulukuu 20, 2019 at 7:28 pm

    Olen käynyt Roomassa muutaman kerran ja oikeastaaan vasta viimeisimmällä kerralla sain kiinni ”Rooman hengestä”. Ei se muillakaan reissuilla huono ollut, mutta ei myöskään jäänyt tunnetta, että sitä pitäisi erityisesti hehkuttaa. Roomassa on paljon upeita nähtävyyksiä ja kun ei näännytä itseään juoksemalla niitä läpi, niin saa reissusta enemmän irti.

Leave a Reply