EUROPE TRAVEL

TERVEISIÄ EDINBURGHISTA

Kiipeän jyrkkää rinnettä ylös ja erehdyn katsomaan taakseni. Alhaalla näkyvät ihmiset muuttuvat yhä pienemmiksi mitä korkeammalle nousemme. Korkeus alkaa jännittää. Onkohan tämä varmasti turvallista? Jatkan kuitenkin matkaa, kun ohitseni pyyhältää juoksujalkaa kuusikymppinen mies kuulokkeet korvilla. Jos tuo uskaltaa juosta rinteen ylös, niin kyllä minäkin uskallan sen kiivetä rauhakseltaan. Kuitenkin mitä ylemmäs mentiin, sitä kovemmin tuuli minuun tarrautui ja sitä jyrkemmäksi pudotus muuttui. Olemme lähes huipulla, mutta korkeanpaikan kammo lamauttaa minut täysin ja istun maahan. Puristan kiveä sormenpäät valkoisina ja totean ettei minusta ole kiipeämään huipulle. Korkeanpaikan kammo 1 – Inka 0.  Mutta miten täältä pääsee alas? Pelko on ahdistanut minut nurkkaan – en uskalla mennä ylemmäs, mutten uskalla myöskään liikkua alemmas. Tuomas jatkaa matkaa huipulle, kun jään odottamaan siihen samaisen kiven luokse, johon hetkeä aiemmin istahdin. Ystäväni muistuttaa, että uskalsin silti kiivetä todella ylös ja olin varmasti jo ylittänyt itseni – olemmehan korkeammalla kuin työpaikkani 12. kerroksen kokoustilat. 

Kukkula jota olemme valloittamassa on Holyrood Parkin Arthur’s seat.  Arthur’s seatin huippu kohoaa ”vain” noin 250 metriä kaupunkia korkeammalle, mutta jyrkkä rinne jota kiipeämme ylös saa sen tuntumaan paljon korkeammalta. Huipulta avautuu henkeäsalpaava 360 asteen näkymä koko kaupungin ylle ja merelle. Arthur’s seat on eroosion kuluttama jäänne satoja tuhansia vuosia sitten sammuneesta tulivuoresta. Oikeastaan kukaan ei tiedä mistä Arthur’s seat sai nimensä, mutta monet uskovat sen liittyvän kuuluisaan kuningas Arthuriin ja että Arthur’s seat olisi legendaarisen Camelotin linnan paikka. Jotkut uskovat, että vihreän nurmen alla onkin ikuista unta nukkuva lohikäärme. Arthur’s seatin vieressä kohoaa matalampi jyrkänne, Salisbury Craigs, joka näyttää pieneltä yläilmoista käsin. Ystäväni tietää myös kertoa, että näiden kahden kukkulan valloitus kuuluu paikallisen yliopiston ensimmäisen vuosikurssin aloitusriittiin. Arthur’s seat sijaitsee 1,5 kilometrin päässä Edinburghin keskustasta Holyrood parkissa ja se sopii erinomaisesti budjettimatkaajalle, sillä se on täysin ilmainen nähtävyys.

Istumme rinteellä katsellen Edinburghin ylle, tuuli puhaltaa välillä niin kovaa, että hattu meinaa lennähtää päästä. Ohitsemme porhaltaa useita reippailijoita ylös ja alas. Rinne on siinä kohtaa niin jyrkkä, että yhdenkin väärän askeleen seuraamukset voisivat olla ikävät. Silti monet menevät rinnettä ylös ja alas huolettomasti juosten ja loikkien. Mietin kuinkakohan kauan Tuomaksella vielä kestää. Navakka tuulenpuuska tuntuu siltä, kuin se voisi lennättää minut jyrkänteeltä alas. Viimein näen Tuomaksen heiluttamassa ja laskeutumassa rinnettä luokseni. Lähdemme yhtä matkaa kapuamaan alaspäin ja vaikka polvet tutisevatkin, olen onnellinen siitä, että uskalsin nousta näinkin ylös. Alas tullessa vastaamme tulee uudestaan se kuusikymppinen mies, joka ohitti meidät aiemmin juoksujalkaa kuulokkeet korvilla. Hän on kenties tehnyt isomman lenkin puistossa – rautainen mies täytyy sanoa. Päätämme vielä valloittaa pienemmän kukkulan, Salisbury cragisin Arthur’s seatin vieressä, jonka näkymät ovat vähintään yhtä hienot, vaikka olemmekin matalammalla. Aurinko alkaa pikkuhiljaa painua horisonttiin ja me päätämme monien valokuvien jälkeen lähteä kohti hostellia.

You Might Also Like...

7 Comments

  • Reply
    Iida in Translation
    toukokuu 31, 2019 at 3:17 am

    Korkeanpaikankammoisena oli tosi helppo samaistua tähän! Kirjoitat ihanan elävästi, oli helppo kuvitella itsensä tuonne. 😊

    Mulle on vuoret ja kukkulat vielä jotenkin siedettäviä, mutta portaat, riippusillat ja sen sellaiset pahimpia. Yhteen vanhaan majakkaan en uskaltanut kiivetä portaita kuin puoliväliin! Jalat samalla lailla vain kieltäytyivät menemästä pidemmälle.

    • Reply
      Inka
      kesäkuu 2, 2019 at 9:26 pm

      Oi kiitos kovasti! 🙂 Itse olin hiukan yllättynyt, etten uskaltanut kiivetä ylös asti. Viime kesänä valloitimme 100 metriä korkeamman kukkulan Menorcalla, joka tosin oli saavutettavissa ihan autolla. Ehkä se oli se rinteen jyrkkyys ja tuuli mikä sitten loppujenlopuksi oli liian pelottavaa minulle!

  • Reply
    Teija / Lähdetään Taas
    toukokuu 31, 2019 at 8:37 am

    Minäkin haluaisin Edinburghiin! Koko Skotlanti on minulta näkemättä, olisi ihanaa päästä näkemään tuo kaupunki ja kasa upeita maisemia!

    • Reply
      Inka
      kesäkuu 2, 2019 at 9:27 pm

      Edinburgh pääsi kyllä oitis lempikaupunkieni listalle! Minäkin haluaisin kovasti päästä Skotlannissa vielä kunnon ylämaiden kierrokselle ja käymään legendaarisella Loch Nessillä!

  • Reply
    Virpi/Hätälasku matkablogi
    kesäkuu 2, 2019 at 10:36 am

    Oi, Skotlanti! Tuonne kyllä haluaisin! Ihania maisemia! Itse en varsinaisesti kärsi korkeanpaikankammosta, mutta joskus jyrkät rinteet tai korkeat paikat ovat saaneet aikaan juuri tuollaisen kuvailemasi tunteen, että ei hemmetti, en uskalla mennä ylös enkä pääse myöskään alas! Siinä sitten on hetken pyöritty ihmetellen kunnes jalansijat jompaan kumpaan suuntaan taas löytyivät. 😀

    • Reply
      Inka
      kesäkuu 2, 2019 at 9:29 pm

      Oli kyllä ihan huikeat maisemat ja todella ihana kaupunki tuo Edinburgh! 🙂 Se on kyllä inhottava tunne kun jalat tutisten ei tiedä miten päin olla kun pelottaa niin kovasti, mutta jälleen kerran ehjin kappalein selvittiin!

  • Reply
    Sari / matkalla lähelle tai kauas
    kesäkuu 2, 2019 at 10:25 pm

    Kylläpä oli kokemus! Täällä korkeanpaikan kammoinen, joka täällä kotimaassa kiipesi Liedon Vanhalinnan ja mietti ettei pääse ikinä alas. Pääsinpä kuitenkin.

Leave a Reply